perjantai 31. lokakuuta 2014

Lähdön tunnelmissa


Lähdön tunnelmissa

Olen Susan. Opiskelen lähihoitajaksi ensimmäistä vuotta. Lähdemme viiden muun opiskelijan kanssa viikon päästä Islantiin opiskelijavaihtoon. Odotan sitä tosi innolla.

Odotan matkalta uusia kokemuksia ja uuden maan näkemistä. En ole matkustanut paljon, käynyt vain Ruotsissa pari kertaa. Toivon että tutustun vaihdon aikana moniin uusiin ihmisiin ja opin lisää Islannin kieltä ja kulttuuria.

Olen lentänyt vain kerran ja sekin oli vain lyhyt tunnin kestävä lento joten lentäminen jännittää. Äitiäkin tulee kyllä tosi kova ikävä ja kaikkia kavereita koulussa. Onneksi Iina ryhmästäni lähtee mukaan. Meillä on tosi kiva porukka lähdössä Islantiin. 

Kävin eilen moikkaamassa mummia joka antoi villasukat ja matka-rahaa reissua varten. Olen suunnitellut ja tehnyt listaa siitä mitä tarvitsen mukaan ja aloitan pakkaamisen luultavasti jo lähi päivinä koska en malta odottaa. Ostin myös uuden talvitakin etten palelisi. Täytyy pakata paljon lämpimiä vaatteita mukaan, sillä Islannissa on kuulemma tuulista ja kylmää.  


My name is Susan.

I am 15 years old. I have birthday in December.

I study at Keskuspuisto vocational school.

I like doing sports and on my free time I go to gym or running.