| Torstai aamuna kokoonnuimme G centrumiin eli paikalliseen vanhusten palvelukeskukseen. Teimme ensin tutustumiskierroksen ympäri palvelutaloa. |
| Saimme kokeilla ihanaa korttien koristelulaitetta. Tällä laitteella voi tehdä erilaisia kuvioita korttipohjiin, minkä jälkeen jokainen voi koristella ne haluamallaan tavalla. |
| Vanhuksille järjestettävää viriketoimintaa on täällä paljon. |
![]() |
| Ryhmäkuva ennen tehtäviin ryhtymistä. Tänään kanssamme olivat ihanat Radek ja Daniel. |
| Jokainen opiskelija sai oman vanhuksen ja sitten lähdettiin ostoksille lähikauppaan. |
![]() |
| Päivä oli ollut hieman sateinen, mutta onneksi ulkoilun aikana ei enää satanut. |
![]() |
| Ensimmäisenä haasteena oli ylittää junarata pyörätuolien kanssa. |
![]() |
| Toisena ja kolmantena haasteena oli suojatien korokkeiden ylitys ja pyörätuolin työntäminen ramppia pitkin. |
![]() |
| Vanhukset hankkivat opiskelijoiden avulla haluamiaan tarvikkeita. |
![]() |
| Tehokas viisikko aloittamassa seuraavaksi siivous- ja vaatteidenhuoltotöitä. Opettaja poikien välissä. |
![]() |
| Valmistautuminen lattian pesuun. |
![]() |
| Sandeep, Mikko ja Valtteri pesivät lattioita. |
![]() |
| Roosa ja Ella silittivät asiakkaiden pyykkejä. |
![]() |
| Asiakkaiden pyykit olivat nimikoituja, joten pyykit löytävät takaisin oikeille omistajille. |
![]() |
| Vanhusten palvelukeskuksen johtava hoitaja Marta, vaihdossa olevien opiskelijoiden opettaja Mervi ja paikallisen koulun opiskelijoiden opettaja Silva. |
![]() |
| Päivän työt on tehty ja on aika lähteä. Mikko, Sandeep, Ella, Roosa, Radek, Daniel ja Valtteri. |
![]() |
| Kanalauma tervehti meitä matkalla asuntolaan! :) |













Ei kommentteja:
Lähetä kommentti