![]() |
| Aamu alkoi aikaisin ja aamupalan jälkeen suuntasimme Mikulovin juna-asemalle. Päivän retkikohteena oli Valticen alue. Se sijaitseen noin 13 km päässä Mikulovista. |
| Mukaan retkelle tuli paikallisia opiskelijoita opettajansa kanssa. Nautimme aurinkoisesta, mutta tuulisesta päivästä. |
![]() |
| Vinné sklepy Valticen viinikellarissa oli viinejä kerrakseen. |
![]() |
| Tällä laiteella murskataan ja sekoitetaan rypäleitä. |
![]() |
| Näillä hyllyillä on tehtaan kalleimpia viinejä. Lasisissa pulloissa on kaikkein kalleimman. Yhden pullon sisältö maksaa 100 000 euroa! |
![]() |
| Saimme ammattitaitoista opastusta tehtaan edustajan johdolla ja tämän päivän tulkkeina meillä olivat Adam ja Vojta. |
Valtice on noin 3 000 asukkaan paikkakunta. Se sijaitsee Määrin eteläosassa. Valticessa sijaitsevat Keski-Euroopan vaikuttavimpiin kuuluvia barokkiajan rakennuksia.
![]() |
| Valticen linna Linnaa ympäröi englantilainen puisto ja Dianan temppeli sekä muita uusklassisia rakennuksia. |
| Linnan myymälässä on mahdollista maistella edullisesti viinejä, jonka jälkeen voi tehdä ostoksia. Ei siis tarvitse ostaa "sikaa säkissä." |

![]() |
| Opettajat kuvassa: Mervi ja Mirek. |
![]() |
| Opiskelijat ja tulkit Adam ja Vojta eli lukiolaiset, jotka tulkkaavat meille englanniksi. |
![]() |
| Iltakävelyllä! Taustalla Mikulovin linna, kirkko, Kozí hrádek ja Jeskyně Na Turoldu eli Turoldin luolat. |










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti