keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Tieto portugalin urheilusta

Portugalin suosituin urheilulaji on jalkapallo. Maajoukkoetta pidetään maailman parhaimpiin kuuluvana, ja helmikuussa 2014 joukkue oli Fifa rankingissa sijalla 4. Suurin Portugalissa järjestetty urheilutapahtuma oli jalkapallo em-kisat 2004, joissa maa ylsi loppuotteluun, jonka kuitenkin hävisi Kreikalle. Menestynein portugalilainen jalkapalloilija on Mosambikissa syntynyt Eusebio, joka oli 1960-luvun parhaimpia maalintekijöitä. Portugalin liigaa ovat hallinneet SL Benfica, FC Porto ja Sporting CF, jotka ovat voittaneet kahta lukuun ottamatta kaikki mestaruudet.
Yksilölajeista Portugali on saanut menestystä erityisesti pitkän matkan juoksussa. Rosa Mota on voittanut maratonilla olympiakultaa sekä maailman- ja Euroopan-mestaruuden. Carlos Lopesilla on myös maratonin olympiavoitto. Kesäolympialaisiin maa on osallistunut vuodesta 1912 lähtien, talviolympialaisiinkin seitsemän kertaa (1952, 1988, 1992, 1994, 1998, 2006 ja 2010). Motan ja Lopesin lisäksi kahteen olympiamitaliin ovat yltäneet kestävyysjuoksija Fernanda Ribeiro ja ratsastaja Luís Mena e Silva.
Myös pyöräilyä arvostetaan Portugalissa: vuosina 2012 ja 2013 Portugalin vuoden urheilijaksi valittiin maantiepyöräilyn maailmanmestari Rui Costa ennen jalkapallotähti Cristiano Ronaldoa.
Estorilin rata isännöi Formula 1 -ajoja vuosina 1984–1996, ja se on edelleenkin merkittävä kansainvälinen kilparata muissa luokissa. Muita harrastettuja urheilulajeja ovat koripallo, futsal, käsipallo, lentopallo, rullaluistinhockey, yleisurheilu ja pyöräily. Portugalissa on noin 70 golfkenttää, ja se on yksi Euroopan suosituimpia golfmatkakohteita. Portugal Masters -turnaus on osa European Touria.
Härkätaistelu on suosittua Portugalissa, mutta se eroaa Espanjassa järjestetystä muodosta. Portugalilaisessa härkätaistelussa härkää ei pyritä tappamaan ja yleensä 1700-luvun asuun pukeutunut taistelija ratsastaa.


Tässä kuvaassa on Estadio Jose Alvade joka on yksi portugalin suurimmista jalkapallo stadioneista.

Kuuluisia portugalilaisia jalkapallo pelaajia ovat Eusebio, Cristiano Ronaldo ja Luis Figo.

Tässä tämän hetkinen sarjataulukko portugalin liigasta.
 
Pos Clube J V E D Pts.
1 FC Porto 3 2 1 0 7
2 Sporting CP 3 2 1 0 7
3 FC Arouca 3 2 1 0 7
4 SL Benfica 3 2 0 1 6
5 SC Braga 3 2 0 1 6
6 Vitória FC 3 1 2 0 5
7 Rio Ave FC 3 1 2 0 5
8 FC P.Ferreira 3 1 2 0 5
9 U. Madeira 3 1 1 1 4
10 Boavista FC 3 1 1 1 4
11 Os Belenenses 3 0 3 0 3
12 CD Nacional 3 1 0 2 3
12 CD Tondela 3 1 0 2 3
14 Estoril Praia 3 1 0 2 3
15 Marítimo M. 3 0 2 1 2
16 Vitória SC 3 0 2 1 2
17 Moreirense FC 3 0 0 3 0
18 A. Académica 3 0 0 3 0

Tässä vähän tietoa portugalilaisesta jalkapallosta ja urheilusta T. Rikhard Sarevuo









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti