keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Portugaliin lähtijöiden kulttuurivalmennus 9.9.2015 Tenholantiellä

Hei kaikille!

Ja tällä kertaa olemme kokoontuneet Tenholantien TITE-osaston luokkaan B417 ja paikalla on tämän näköinen joukko eli Tomi, Rikhard, Juha ja Sebastian ja kuvan ottaja Pekka...

Ryhmäläiset tutustuivat toisiinsa ja kaikki esittelivät hienosti itsensä englanniksi. Koska varsinkin nuoremmat ihmiset osaavat englantia Portugalissa niin englannin taito on hyvään tarpeeseen. Toki on hyvä opetella muutama kohteliaisuus myös portugaliksi koska sillä pääsee aina hyvään alkuun keskustelussa.

Sitten ryhdimme etsimään tietoja kohdemaasta. Rikhard etsi tietoja urheilusta ja erityisesti jalkapallosta.

Juha kertoi meille että sää tulee ennusteiden mukaan olemaan 20 asteen paikkoilla.

 Tomi etsi tietoja Portugalin tavoista ja perinteistä ja löysi heti sen seikan että lähes kaikki liiketoiminta on keskeytynyt iltapäivisin siestan eli klo 13 - 15 aikana ja virastot välillä 12 - 14. Mutta tässäkin on poikkeuksia, joista on mielenkiintoista lukea matkalaisten kokemuksia blogista.

Sebastian etsi tietoja Avieron nähtävyyksistä ja tapahtumista ja totesimme heti alkajaisiksi että onpas värikkään näköisiä rakennuksia ja muutenkin hienon näköistä!


terveisin Pekka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti